Testamenttilahjoitus
Anna perinnöksi kivuttomampi maailma
Noin miljoona suomalaista sairastaa nivelrikkoa. Tukemalla työtämme autat meitä toimimaan nivelrikkoisten puolesta. Pienetkin testamenttilahjoitukset ovat yleishyödyllisille toimijoille hyvin merkityksellisiä.
Testamenttivaroilla on mahdollisuus tuottaa oppaita, yleisöluentoja, virtuaalisia vertaistukiryhmiä ja asiantuntijawebinaareja sekä järjestää kuntouttavia ja hyvinvointia tukevia kursseja.
Testamentin laatija voi antaa lahjoituksen saajalle ohjeet siitä, miten testamenttilahjoitus tulee käyttää. Jos ohjeita ei ole, yhteisö voi käyttää lahjoituksen sääntöjensä mukaiseen toimintaan. Suosittelemme käyttämään testamentin laatimisessa ammattilaisen opastusta. Yleishyödylliset yhteisöt eivät joudu maksamaan testamentilla saamastaan perinnöstä perintöveroa.
Testamenttilahjoitus on mahdollistanut työikäisille hyvinvointia, virkistystä ja voimavaraa arkeen – viikonloppuleirin. Leirin tavoitteena oli herättää, tukea ja opastaa työikäisten tietoisuutta omasta terveydestään ja sen ylläpidosta monialaisesti. Leirillä painotettiin henkistä hyvinvointia, ja oman hyvinvoinnin heijastumista arjessa ja työssä jaksamista nivelystävällistä liikuntaa unohtamatta.