Lonkan tekonivelleikkaus on iso leikkaus siksi, että se on implanttikirurgiaa, jossa korvataan ihmisen osa. Tämä ei ole riskitöntä. Pieni leikkaus sen tähden, että se kestää vain tunnin verran ja toipuminen on nopeaa.
Lonkan nivelrikko alkaa tyypillisesti oirehtia liikekivulla.
“Kipu tuntuu yleisimmin etupuolella, nivusalueella, ja se säteilee sisäetureiteen. Kipu voi tuntua joskus myös pakaran puolella reiden taka- ja jopa ulkosyrjällä – tällöin vaiva herkästi sotketaan issiasvaivaan”, sanoo ortopedi Mikko Manninen. “Jos kyse on nuorehkosta ihmisestä, jolla lonkkavaiva ei vielä ole odotettavissa, voi diagnostiikassa mennä hyväkin tovi ennen kuin keksitään tutkia lonkkaa kunnolla”.
Kun nivelrikko, artroosi, etenee, kivut vaihtelevat. Välissä voi olla parempia jaksoja, välillä kipu on jatkuvaa ja lonkkaan tulee vaivan edetessä liikerajoituksia.
“Ensin sisäkierto vähenee, sitten ulkokierto alkaa rajoittua. Sen jälkeen rajoittuu ojennus eli lonkkaa ei saa kunnolla suoraksi ja kävely muuttuu takapuoli pitkällä töpöttämiseksi”, Manninen kuvailee.
Lonkan nivelrikko vaivaa harvakseltaan alle 50-vuotiaita, mutta yleistyy, kun ikää on 60–70 vuotta. Tuo ikähaarukka on tyypillisin lonkan nivelrikon alkuikä. Molempien lonkkien yhtäaikainen nivelrikko on aika yleistä, mutta ei ole Mannisen mukaan mikään sääntö.
Geneettistä arpapeliä
Mitkä tekijät sitten vaikuttavat lonkan nivelrikon syntyyn?
“Pitkälti on geneettisen arpapelin tulosta saada nivelrikko. Ylipaino on riskitekijä, samoin lonkan kannalta raskaat/ vaurioita aiheuttavat harrastukset tai työtehtävät. Jääkiekkomaalivahdeilla ja joidenkin itsepuolustuslajien harrastajilla lonkan nivelrikkoa esiintyy keskimääräistä enemmän”, Manninen toteaa.
Hyvä lähtökohta nivelrikon ehkäisyyn ja laajemminkin hyvinvoinnin turvaamiseen on Mannisen mukaan monipuolinen liikunta ja sopiva paino. Artroosin riskiä lisäävät geneettinen alttius, vammat, ylipaino ja työn ja harrastusten aiheuttama rasitus. Genetiikka tuo vahvimman riskin.
“On myös erotettava mikro- ja makrokosmos: on toisaalta molekyylitason rakennemuutosten genetiikkaa ja toisaalta makrotason rakenteiden genetiikkaa. Näillä ja niiden kombinaatioilla on merkitystä.”
Selkopiirteistä diagnostiikkaa
Entä kuinka lonkan nivelrikko diagnosoidaan?
“Pitkälti diagnoosi perustuu esitietoihin, kliiniseen tutkimukseen ja röntgenkuvaan. Se ei ole ”rakettitiedettä” vaan varsin selkopiirteistä. Mutta on lonkan kiputiloja, jotka eivät näillä menetelmillä selviä ja silloin laajennetaan selvittelyjä esim. MRI-kuvauksella ja tarvittaessa laboratoriokokein. Näitä ei siis yleensä artroosidiagnostiikassa tarvita”, Manninen sanoo.
Oireiston alkaessa pyritään vaivoja vähentämään ei-leikkauksellisilla hoitomuodoilla. Manninen toteaa, että esimerkiksi ylipainon pudotuksella – jos ylipaino on selkeä – on hoidollista merkitystä.
“Oirekuva himmenee ylipainon pudotuksella jossakin määrin, vaikka yhteys ei olekaan yhtä selvä kuin polvinivelrikossa.”
Lihaskuntoa ja kivunhoitoa
Liikealan ylläpito ja lihaskuntoharjoittelu ovat tärkeitä hoitomuotoja, samoin sopiva ja tarvittava määrä lääkkeellistä kivunhoitoa, joka mahdollistaa harjoittelun ja liikkumisen.
“Voidaan myös kokeilla kipeän nivelen injektiohoitoja. Lonkka on hiukan hankalasti tavoitettava nivel, joten usein käytetään ultraääniohjausta. Niveleen voidaan injisoida kortisonia ja/tai hyaluronia. Joillakin fysiatreilla on ultraäänilaite ja mahdollisuus laittaa nivelen sisäisiä pistoksia vastaanotoilla. Useimmat lääkärit kuitenkin pyytävät radiologia tekemään tämän röntgenosastolla.”
Mikko Manninen toteaa, että tieteellinen näyttö pistosten tehosta on ohutta, mutta osa potilaista voi hyötyä piikityksistä. – Mikään käypä hoito -suositus se ei ole.
Tapauskohtaisesti saatetaan ennen varsinaista lonkan nivelrikkoa harkita lonkan tähystysleikkausta. Tämä ei ole nivelrikkonivelen hoitovaihtoehto. Potilaan on Mannisen mukaan täytettävä monta kriteeriä, jotta tähystystä harkitaan.
Lonkan tekonivelleikkaus on iso ja pieni
“Iso leikkaus se on siinä mielessä, että se on hyvin kajoava toimenpide: ihmisestä otetaan pala pois ja sen tilalle pannaan metallia ja keramiikkaa tai muovia. Leikkaus on implanttikirurgiaa, jossa korvataan ihmisen osa eikä se ole riskitöntä. Riskejä on monenlaisia.”
“Toisaalta leikkaus on pieni, kun ajatellaan, että itse leikkaus kestää vain noin tunnin ja niitä tehdään nykyisin myös päiväkirurgisina toimenpiteinä. Leikkauksen jälkeen lähdetään kepin kanssa liikkeelle, ja kipu on lähinnä haavakipua viikon, kahden verran. Subjektiivisesti koettuna toimenpide ei ole raskas ja myös vanhemmat ihmiset, joiden yleiskunto on vähän kehnompi, sietävät yleensä sen hyvin.”
Mikko Manninen sanoo, että lonkan tekonivelleikkaus on yksi kirurgian historian menestyksekkäimpiä tarinoita.
“Ykkönen on kaihileikkaus, jossa vartin toimenpiteellä saadaan näkö takaisin. Lonkan tekonivelleikkauksessa tunnin leikkauksella saadaan kävelykyky takaisin”, Manninen kertoo.
Alkuvaihe rauhallisesti
Kansallisen suosituksen mukaan takaviillon kautta tehdyn lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen ei ole muita liikerajoituksia kuin ne, mitä kipu asettaa. Mikko Manninen sanoo edustavansa konservatiivisempaa linjaa.
“Kun leikkauksessa joudutaan irrottamaan lihaksia ja nivelkapseli, näen, että alkuvaiheessa kannattaa antaa kudoksille aikaa parantua. Kannattaa välttää liikkeitä, joissa leikkaussaumat joutuvat kovalle koetukselle. Kun saumat paranevat, on liikunta turvallista.”
“Oma näkökulmani on, että kuusi viikkoa pitäisi ottaa rauhallisesti ja välttää liikkeitä, jotka voivat rikkoa ommeltuja saumoja. Sen jälkeen aloitetaan perusliikkeet, kunnes voidaan siirtyä progressiiviseen liikealan, lihaskunnon ja koordinaation harjoitteluun. Tavoitteena on hyvä liikuntakyky lonkkaan. Leikkauksen jälkeisen kuntoutuksen päämäärätietoisuus, oikea aikataulu ja järjestys ovat tärkeitä asioita.”
Vähän rajoituksia
Mitä rajoitteita sitten on hyvin parantuneen tekonivellonkan kanssa?
“Ei juuri mitään. Ainoastaan riskialttiita ammatteja, kuten pelastustehtäviä tai poliisin kenttätyötä, on harkittava yhdessä potilaan ja tarvittaessa työnantajan kanssa. Vaikeissa oloissa esim. pelastustehtävissä tai fyysisissä kontakteissa on tekonivellonkkaan voitava luottaa täydellisesti. Työnkuvaa ja työn riskitilanteita on mietittävä tapauskohtaisesti. Fyysisesti yllättäviin ja koviin ammatteihin palaaminen voi olla rajoitettua.”
“Toisaalta nykyaikaiset materiaalit ovat pitkäaikaisten seurantojen mukaan hyviä ja niiden kestoikä on vähintään 20–30 vuotta. Voi tulla infektioita, luunmurtumia tai kipuja pehmytkudokseen, mutta itse proteesit ovat hyvin kestäviä.”
Mikko Manninen toteaa, että kovilla alustoilla runsasta ja jatkuvaa juoksuharrastusta tai rajuja kontaktilajeja ei voida varsinaisesti suositella. Kaikkiaan rajoituksia on kuitenkin vähän.
“Moni palaa golfin, laskettelun ja tenniksen, jopa itsepuolustuslajien ja ammattilaistanssin, pariin. Mitä vaativampaan liikuntaan halutaan palata, sitä enemmän on harjoiteltava ja luotava riittävä koordinaatio ja lihaskunto ennen lajiharjoitteluun paluuta.”
Uusintaleikkauksen riskit
Uusintaleikkauksia tehdään lonkkaan enemmän kuin polveen. Riski on kuitenkin melko pieni, viiden vuoden aikajänteellä viiden prosentin luokkaa, kymmenen vuoden jänteellä noin kahdeksan prosenttia.
“Ongelmiakin voi tulla. Alkuvaiheessa leikkauksen jälkeen luunmurtuma reiden puolelle on mahdollinen, luksaatioita eli sijoiltaanmenoja ja infektioita voi esiintyä. Pitkän päälle voi olla kiputiloja, joita voidaan joutua jopa operatiivisesti hoitamaan. Komponentti-irtoamat ovat nykyisin harvinaisia.”
“Isoilla ihmismäärillä laskettuna infektioita tulee jokunen. Alussa ne ovat kirurgiaperäisiä, yleensä ihobakteerien aiheuttamia. Myöhemmin – vuoden, kahden jälkeen – verenkiertoperäisinä ne ovat lähtöisin jostakin elimistön muusta infektiosta. Implantti on aina riski, koska sillä ei ole omaa puolustusjärjestelmää, ja mikrobit pystyvät lisääntymään proteesin pinnassa.”
Mikko Manninen kuitenkin toteaa, ettei ole maailmanloppu, jos joudutaan uusintaleikkaukseen – vallankin, jos syy on mekaaninen.
“Leikkaukset voivat olla vähän raskaampia kuin ensimmäinen leikkaus, mutta ne kyllä hoituvat pääsääntöisesti turvallisesti. Infektion takia tehtävät uusintaleikkaukset ovat vaikeampia, niitä saatetaan joutua tekemään kaksi”, Manninen sanoo lopuksi.
