Kirjailija, toimittaja Leeni Peltonen, 61, on kärsinyt herkkäunisuudesta koko ikänsä. Vaativa työ toimittajana, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana ja sen päälle ruuhkavuodet henkilökohtaisessa elämässä aiheuttivat, että ongelma paheni sairaudeksi asti.
-Olin reilu kolmikymppinen, kun menin valittamaan asiasta lääkärille ja sain unilääkkeitä. En ottanut niitä joka ilta, sillä tiesin varoa lääkkeen koukuttavuutta. Loin itselleni systeemin, jossa annoin itselleni luvan ottaa lääkkeen, jos olin valvonut monta yötä. Säännöstelin lääkkeenottoa, eikä annosmäärä kasvanut.
Peltonen sanoo, että ei olisi selvinnyt ilman lääkkeitä, nukkuminen oli niin huonoa.
-Lääkkeenottoa seuraavana päivänä olo oli pöpperöinen eikä yhtään levännyt, uni ei ollut palauttavaa. Alistuin kuitenkin siihen, että tällaista tämä on.
Kunnes sitten toisen vaivan yhteydessä työterveyslääkäri kiinnitti huomiota pitkään jatkuneeseen lääkkeenkäyttöön; Peltonen oli käyttänyt unilääkkeitä 25 vuotta. Lääkäri mainitsi siitä, että pitkään käytettynä keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä on haittoja ja toisaalta siitä, kuinka haitallista valvominen on.
-Mietin, mitä asialle tekisin. Aloin toimittajan tapaan penkoa asioita ja löysin muitakin keinoja hoitaa unettomuutta kuin lääkkeet. Tuolloin, noin 8 vuotta sitten, unettomuudesta ei paljon puhuttu, se oli jonkinlainen tabu. Päätin kirjoittaa aiheesta kirjan, joka sai nimen Valvomo, kuinka uneton oppi nukkumaan (Otava 2016).
Keho kävi ylikierroksilla
Kirjaa kirjoittaessaan Leeni Peltonen hakeutui asiantuntijoiden pakeille, kokeili ruokavalioita ja monenlaista liikuntaa sekä kävi unitutkimuksissa, joissa selvisi, että hänen unettomuutensa on toiminnallista, ei fysiologista.
-Keho kävi ylikierroksilla. Olin tietoinen, ettei näin voi jatkua pitkään. Elin muutenkin kuin töiden suhteen aktiivista elämää, elämä oli täynnä kaikkea. Irtisanouduin seitsemän vuotta sitten työpaikasta – olin parhaimmillaan neljän lehden päätoimittaja yhtä aikaa – ja ryhdyin yrittäjäksi; ei stressitöntä sekään, mutta työpäivänsä voi ainakin rakentaa itse.
-Stressin vähentäminen oli ratkaisevaa. Olen edelleen herkkäuninen, mutta nykyään nukun tosi hyvin. Välillä on huonoja öitä, mutta olen toteuttanut asennemuutoksen suhteessa uneen: en enää tavoittele täydellistä unta vaan hyväksyn sen, että stressi – myönteisistäkin asioista saattaa tulla stressiä – voi saada ylikierroksille. Toiset reagoivat stressiin vatsakivulla tai päänsäryllä, minä reagoin unettomuudella.
