Potilaan ja lääkärin hyvä kohtaaminen on merkittävä osa kokonaishoitoa

Tekonivelleikkauksen onnistumiseen vaikuttaa sen tekninen suoritus, mutta vielä enemmän potilaan ja lääkärin kohtaaminen. Ortopedien mielestä kohtaamisen osuus leikkauksesta on merkittävä – puolet tai jopa 80 prosenttia.

Hyvästä lääkärin ja potilaan välisestä kohtaamisesta keskustellaan vähän, vaikka aiheesta on tehty tutkimuksiakin. Esimerkiksi jos tekonivelleikkaus onnistuu teknisesti täydellisesti, mutta lääkäri on potilaan mielestä kohdellut häntä kylmäkiskoisesti, potilas kokee, että leikkauksen tulos ei tyydytä.

Epäonnistuneen leikkauksen kokemus voi syntyä siitä, kun potilaan ennakko-oletukset leikkauksesta ovat liian korkealla, jolloin lopputulos ja odotusarvot eivät kohtaa. Ortopedin on silloin vaikea vakuuttaa potilaalle, että leikkauksen tulos on hyvä. Jos potilaan odotusarvo puolestaan on matala, silloin hän on tyytyväinen.

Tekonivelleikkauksesta toipuminen, erityisesti polvileikkauksesta, vie usein vuodenkin. Potilaalta voi usko loppua, jollei kohtaaminen hoitavan kirurgin kanssa ole sellainen, että potilas uskoo kuntoutuvansa, ja että jonain päivänä polvi toimii odotetulla tavalla. Lääkäri on nähnyt monta kertaa prosessin, mutta potilaalle se on ainutkertainen.

Potilaan luottamus pitää voittaa

Ensi kohtaamisella tai ensivaikutelmalla on todella suuri merkitys. Fysiatrian erikoislääkäri Juhani Määttä aloittaa vastaanoton huomioimalla potilaan katsomalla silmiin, tervehtien ja kääntämällä huomion potilaaseen olemalla täysin läsnä tilanteessa. Kiire ei saa näkyä. Määttä kertoo huomaavansa nopeastikin, kuinka vuorovaikutus potilaan kanssa tulee sujumaan.

Ortopedi Tuomo Karila puolestaan toteaa, ettei lääkäri voi, tai tarvitse miellyttää kaikkia.

”Se täytyy hyväksyä. Lääkärinä pidän huolen siitä, että potilaani hyötyvät vastaanotosta ja tekonivelleikkauksesta. Silloin kun potilas voi itse valita lääkärin, kun tullaan yksityislääkärin puolelle, hän tulee usein suosituksen perusteella tietyllä ennakkoasenteella ja -odotuksella. Hänellä on valmis ajatus siitä, mitä hän tulee kohtaamaan. Joku on jo kertonut, millainen lääkäri odottaa vastaanotolla. Odotuksen täyttäminen pitää tehdä hyvin. Potilas pitää saada luottamaan minuun”, Karila sanoo.

Nykyään moni potilas tulee vastaanotolle valmiin ajatuksen tai ratkaisun kanssa. He ovat etsineet etukäteen tietoa tekonivelleikkauksista ja nivelrikosta internetin syövereistä, Facebookin keskustelupalstoilta ja tuttaviltaan. Ja pettyvät, kun lääkäri ei toimikaan potilaan haluamalla tavalla.

”En pidä sitä pahana asiana, että ihmiset ottavat ennakkoon asioista selvää – sehän on nykyaikaa. Ainut juttu on tietysti se, mistä sitä tietoa on hankkinut ja kuinka luotettavaa se on. Mutta näistä on silloin hyvä keskustella. Osa on aika hyvinkin asioista perillä. Monesti keskusteluissa päästään silloin vähän syvemmälle”, Määttä toteaa.

Esimerkiksi 2000-luvun alussa tehtiin pinnoitetekoniveliä. Asiakkaat olivat printanneet pinnoitetekonivelestä kuvan ja sanoivat, että yksi tällainen kiitos.

”Potilas ymmärtää asian tietyllä tavalla, ja on pettynyt, jos ortopedi sanoo, että potilas hyötyisi enemmän toisenlaisesta ratkaisusta. Välillä potilaan ajatusmaailman kääntäminen toiseen suuntaan on työlästä – se voi viedä vähän aikaa, että saan potilaan ymmärtämään asian”, Karila kertoo. ”Kun asiakas lähtee vastaanotoltani pois, potilas pitää saada tuntemaan, että hän hyötyi vastaanottokäynnistä.”

Pettymyksen tunne voitoksi

Joskus lääkärin vastaanotolle tullaan tietyillä ennakko-odotuksilla. Joillakin voi olla huonoja kokemuksia ylipäätään lääkärikäynneistä, ja potilas näyttää sen. Jotkut potilaat kokevat, ettei lääkäri ole aiemmin kuunnellut häntä, ja olettavat nyt käyvän samoin.

Karila kertoo esimerkin siitä, miksi on tärkeää tutkia potilas ja kertoa hänelle, missä vaiheessa nivelrikko on ja mitä se merkitsee. Eräs asiakas tuli hänen vastaanotollensa palvelusetelin kanssa valmiina tekonivelleikkaukseen. Useampi yksityispuolen ortopedi oli katsellut röntgenkuvia, ja julkisen puolen kollega oli lukenut vain röntgenlausunnon. Mutta he eivät olleet tutkineet, saati edes nähneet potilasta – vastaanotot oli hoidettu etävastaanottona. Potilaalle oli ehdotettu lausunnon perusteella tekoniveltä, ja hänet laitetiin leikkausjonoon radiologin lausunnon perusteella.

”Katsoin röntgen- ja magneettikuvat, tutkin hänet, kävin polven läpi. Sen jälkeen jouduin selittämään potilaalle, että ainoa, joka hyötyisi leikkauksesta, olisin minä – ja se ei todellakaan ole syy leikata. Konservatiivisia keinoja ei ollut kokeiltu ollenkaan, mutta nyt päätettiin yhteistuumin kokeilla. Haaste tässä oli se, että potilaan ajatus leikkaukseen tulosta muuttuukin konservatiiviseksi hoidoksi. Silloin joutuu näkemään paljon vaivaa, ettei potilas ole pettynyt, vaan kokee käännöksen hänelle hyvänä”, Karila kertoo. ”Hän on nyt tyytyväinen, koska pärjää oireidensa kanssa. Olin ensimmäinen lääkäri, joka hänelle kertoi, mistä ylipäätänsä oli kysymys.”

Niin sanottuja konservatiivisia keinoja ovat muun muassa lääkitys, kuten tulehduskipulääkkeet, fysioterapia, injektiohoidot, liikunta, painonhallinta ja ravitsemus.

Hyvän kohtaamisen resepti

Määttä toteaa, että lääkärin pitää puhua ymmärrettävällä kielellä, ja ulosantiin tulee kiinnittää huomiota. Potilaan diagnoosin tekemiseksi tarvitaan oikeita kysymyksiä. Karila kertoo, että hänellä on selkeä kaava siihen, kuinka potilaan kanssa keskustellaan. Kaava on muodostunut ammattikokemuksen mukaan.

”Kun potilas tulee tiettyjen oireidensa kanssa, lähden tekemään oireidenmukaisia tarkentavia kysymyksiä liittyen siihen, mitä potilas sanoo. Oleellista on, että potilas saa vapaasti kertoa omin sanoin. Ortopedin ammatissa on tärkeätä, että kohtaamisessa on positiivista virettä ja hiukan kenties huumoriakin, jolla jää rikotaan. Pitää olla vakuuttava, ja silti pehmeä ja lähestyttävä. Potilas rentoutuu ja uskaltaa kertoa. Yhtä lailla pitää osata kohdata lapset ja iäkkäät potilaat.”

Samoja asioita korostaa myös Määttä. ”Lääkäriä auttaa, jos hän on luonnostaan empaattinen, ja tykkää keskustella ihmisten kanssa. Potilaan tunteet pitää keskustelussa ottaa huomioon. Toiset potilaat pystyvät aika vaikeitakin asioita kuvaamaan ja toiset ovat luonnollisesti varautuneempia. Auttamisen halu on varmasti monelle lääkärille aitoa, ja se näkyy herkästi potilaallekin”, Määttä sanoo.

Rönsyilevä keskustelu pitää pystyä supistamaan ja kohdentamaan tiettyyn ongelmaan. Sen lisäksi potilas pitää tutkia. Kosketuksella on myös terapeuttinen vaikutus, ja antaa lääkärille tärkeää tietoa potilaasta.

”Nämä ovat juuri niitä asioita, joita ei voi etälääketieteessä tehdä”, Karila huomauttaa. ”Kokemus opettaa sen, kuinka potilas näyttää tiettyjä asioita, oireita. Se auttaa diagnoosin löytämisessä.”

Ammattitaitoa on myös se, että pystyy lukemaan potilaan sanatonta viestintää ja kehonkieltä. Toiset ovat siinä parempia kuin toiset. Sosiaalista älykkyyttä ei voi opiskella, mutta sitä voi kehittää.

”Meillä ei anneta riittävästi koulutusta potilaan kohtaamiseen. Työskentelin Uudessa-Seelannissa kuusi vuotta, ja siellä potilasvakuutusyhtiö järjestää koulutusta. Suurilta osin vahinkoilmoituksiin oli syynä huono kommunikaatio, ei itse leikkaus tai lääketieteellinen päätös”, Karila kertoo.

Määttä opettaa fysiatriaa Oulun yliopistossa, ja kertoo, että fysiatrian opiskelijoille järjestetään useamman tunnin luento vuorovaikutuksesta. ”Luennon pitää vuorovaikutukseen erikoistunut terapeutti. Nykyään on tieteellistä näyttöäkin, että meidän pitää ottaa vuorovaikutuksessa kokonaisuus huomioon; potilaan huolet ja toiveet”, Määttä sanoo.

Pidempi vastaanottoaika

Kumpikin lääkäreistä on sitä mieltä, että pidempi vastaanottoaika tuottaa joskus parempia tuloksia. Määttä kertoo haluavansa välillä pidemmän vastaanottoajan siksi, että alkukeskustelun ja tutkimisen jälkeen on aikaa käydä keskustellen tilanne läpi, jakaa tietoa ymmärrettävästi ja vastailla potilaan kysymyksiin. Myös Karila mainitsee käyttävänsä samaa metodia. Kahden lyhyen tapaamisen sijaan tarvitaan yksi pidempi, ja asia saadaan kerralla käsiteltyä – asiakas on tyytyväisempi.

Määttä pohtii, olisiko pidempi vastaanottoaika julkisen puolen terveyskeskuksessa joskus vastaus potilaan ongelmien ratkaisemiseksi. Jos potilas käy useita kertoja saman asian kanssa lääkärissä, yhdellä pidemmällä vastaanottoajalla voisi lääkäri käydä rauhassa asioita potilaan kanssa läpi. Jos hoidon saaminen pitkittyy, sillä alkaa olla merkittävää rajoitusta ja vaikutusta potilaan elämään.

”Lyhyelläkin vastaanotolla lääkärin pitää pystyä käyttämään ajan tarkasti hyväkseen; siihen kuuluu potilaan kuunteleminen ja tiedon jakaminen. Uskon, että jopa lyhyemmässäkin ajassa pystyy halutessaan olemaan läsnä enemmän”, Määttä toteaa.

Leikkaus on yhteinen päätös

Kuuntelu on yksi tärkeimmistä kohtaamisen vaiheista. Mitään potilaan sanomaa ei voi, eikä saa mitätöidä. Täysin uuden potilaan kanssa lääkäri joutuu hieman hakemaan keskustelun rajoja, mitä ja mistä voidaan puhua.

”Oleellista on, että lääkäri ymmärtää oman asemansa. Pitää uskaltaa kysyä suoraan muista sairauksista ja lääkkeistä, jotka ovat oleellisia asioita leikkausta ajatellen. Vastaanottoaika on rajallinen ja silloin on ihan turha kierrellä. Rehellisyys ja suorasukaisuus ovat monesti hyviä keinoja, mutta pitää kuitenkin aistia, miten kysymykset voidaan esittää. Jotkut ihmiset ihmettelevät, miten kysymykset liittyvät leikkaukseen, mutta tietyt lääkkeet ja sairaudet vaikuttavat leikkauskelpoisuuteen. Joskus potilaat häpeävät kertoa psyyke- tai unilääkkeistä, mutta niistä pitää kertoa interaktioiden (yhteisvaikutusten) takia. Psyykesairaudet ovat yleisiä. Pyrin hoitamaan potilasta kokonaisuutena”, Karila kertoo.

Potilaan kanssa on hyvä löytää yhteinen päätös – näin tehdään. Lääkäri ei siirrä vastuuta potilaalle, mutta on tärkeätä, että potilas osallistuu ja sitoutuu hoitoon yhteisellä päätöksellä. Myös Määttä korostaa yhteisen päätöksen tärkeyttä.

Karila kertoo, miten hän usein käyttää tiettyä keinoa saadakseen päätöksen aikaiseksi. ”Päätän keskustelun yleensä sanomalla, ’tehdäänkö näin’, ’kävisikö tämä’, ’eikö tämä ole hyvä’. Ja kun potilas sanoo juu, tehdään näin, jatkan siihen, että soitan sinulle sitten tai valmistelemme vaadittavat paperit leikkaukseen”.

Kokonainen ihminen

Epätietoisuus ja epämääräisyys tuottavat potilaalle monesti ahdistusta. Me ihmiset haluamme yksinkertaisia ratkaisuja: lääkkeen tai leikkauksen, joka veisi kivun pois. Mutta sellaista taikasauvaa ei lääkärillä aina ole tarjota.

”Tällaiset lähtökohdat kertovat lääkärille paljon. Kipuun liittyy paljon muutakin. Keskustelulla luodaan ymmärrystä, ja potilas saa käsityksen omasta tilanteestaan; mitä voi itse tehdä. Moni toteaa keskustelun jälkeen, että pärjää vaivansa kanssa, koska tietää nyt, mitä siihen liittyy. Tämän tilanteen normalisoinnin koen tärkeäksi”, Määttä kertoo. ”Totta kai mietitään sitä kipua ja vaivaa, mutta myös toiminnan vaikutusta päivittäiseen elämään. Ihminen on kokonaisuus.”

Myös Karila toteaa, että psyyke ja fysiikka ovat aina samassa paketissa, jotka vaikuttavat molempiin suuntiin. ”Selkä esimerkiksi on hyvin psyykkinen elin. Jos on mieli maassa ja väsynyt, niin selkä on kipeämpi. Psyyke vaikuttaa todella paljon kipuun. Se, miten kipu koetaan, siinä ei ole mitään hävettävää, mutta asian tiedostaminen helpottaa sen hyväksymistä sekä hoitoakin. Potilaan kanssa pitää aina olla rehellinen.”

Karilan mielestä hyvä potilas-lääkäri-kohtaaminen on sellainen, jossa pysytään asiassa, saadaan asia selvitettyä, ja kohtaamisessa on koko ajan hyvä henki; huoneessa on hyvä karma.

Määttä puolestaan mainitsee, ettei kohtaaminen ole enää ylhäältä alaspäin johtavaa. ”Sen alkukeskustelun jälkeen monesti kysyn, mitä toivot, onko sinulla ideoita, huolia tai odotuksia. Ei se ole sitä, että ’tykitän’, mitä potilaan pitää tehdä, vaan pohditaan yhdessä, mikä on merkityksellistä juuri tälle potilaalle. Miten voisimme päästä siihen tavoitteeseen”.

Hyvän kohtaamisen jälkihoito

Luottamusta ja uskoa tulevaan herättää leikkauksen jälkeen tieto siitä, että aina tarvittaessa joku sairaalassa vastaa puhelimeen ja kysymyksiin. Joillekin potilaille Karila antaa käyntikorttinsa. Ortopedi Mikko Rantasalo Ortonista kertoo, että potilaat soittavat vähemmän silloin, kun he saavat kortin.

”Heille tulee turvallinen olo siitä, että saavat soittaa. Ihminen pelkää olla yksikseen vaivansa kanssa. Ihmiset soittavat silloin, kun on todella asiaa. Eivät he soita viikonloppuisin, jollei ole mitään akuuttia. Kuuden viikon jälkeen ei mitään akuuttia yleensä olekaan”, Rantasalo sanoo.

”Aina kun potilas lähtee huoneesta, on hyvä merkki, jos aistin tyytyväisyyden, hymyn. Hän saattaa kääntyä ja huikata lähtiessään. Siitä tiedän, että nyt osui ja upposi”, Karila sanoo hymyillen.