Tuki- ja liikuntaelinsairauksia potevat henkilöt tulevat terveydenhuollon palveluissa entistä useammin kohdatuiksi omine kysymyksineen ja tavoitteineen. Parantamisen varaa kuitenkin yhä on.
– On yksilöllistä, mikä tieto, ohjaus tai neuvonta on kenellekin merkityksellistä. Ihmisen kokonaistilanne on kartoitettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sanoo työfysioterapeutti, väitöskirjatutkija Maija Paukkunen Oulun yliopistosta.
Esimerkiksi potilaan psykososiaaliset riskitekijät on syytä selvittää, jotta kivun pitkittymiseen tai kroonistumiseen voidaan vaikuttaa. Mitä nämä riskitekijät ovat, Maija Paukkunen?
-Muun muassa tunnereaktioita: huoli, pelot, ahdistuneisuus, masentuneisuus. Ne ovat psykologisia reaktioita, ja taustalla voi olla potilaan käsitys, että kipu ei todennäköisesti koskaan parane tai odotus, ettei kipu helpota. Potilas voi ajatella, ettei kykene palamaan töihin tai ettei hoito tehoa.
-Tunnereaktiot voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen: ihmisellä voi olla suhteeton pelko kivun pahenemisesta ja hän voi pelätä lisävaurioiden syntymistä eikä siksi uskalla tehdä asioita, jotka voisivat edistää paranemista, esimerkiksi liikkua. Pelko ja vältteleminen hidastavat toipumista.
Ammattilaisten käytössä on kyselyitä – muun muassa Start- ja Örebro-kyselyt -, joiden avulla he voivat tunnistaa potilaat, joilla on kliinisesti merkittäviä, toimintakykyyn ja kivun pitkittymiseen vaikuttavia psykososiaalisia tekijöitä. Näin esimerkiksi saadaan selville potilaan jatkuvamman tuen tai esimerkiksi moniammatillisen tiimin tarve.
Maija Paukkunen toteaa, että tällaiset kyselyt auttavat kohdentamaan toimia – vaikkapa fysioterapeutilla käyntejä – ja lisäämään ohjausta ja neuvontaa niille, jotka niitä eniten tarvitsevat.
Vastauksia kysymyksiin
Virheelliset käsitykset ja pelot voivat istua lujassa, vaikka tutkimus on tuonut uutta, vanhaa kumoavaa tietoa. Eikä ihme, perustuvathan käsityksemme aiemmin kuulemaamme ja osin ehkä myös terveydenhuollon ammattilaisten ohjeisiin. Esimerkiksi isolla osalla selkäkipupotilaista on näyttöön perustumattomia käsityksiä muun muassa siitä, että lepo on selälle hyväksi ja että selkäkipu estää työnteon.
-Saattaa käydä niin, että kun lääkäri määrää kaksi viikkoa sairauslomaa, potilas käsittää, että pitää olla kaksi viikkoa liikkumatta. Todellisuudessa nykyään suositellaan, että heti vain kävelemään. On luonnollista, että kun kipu on pahimmillaan, on pari päivää tehtävä mitä pystyy. Toipumista voi kuitenkin hidastaa, jos lepo jatkuu tarpeettoman pitkään, Maija Paukkunen sanoo.
Paukkusen mukaan on tärkeää, että terveydenhuollossa kuullaan potilaan huolet ja että on riittävästi aikaa oikoa vääriä käsityksiä. Keskeistä on yksilöllinen kohtaaminen.
-Ohjaus on hyvä antaa vasta sitten, kun ammattilainen on ensin selvittänyt, mitä potilas haluaa tietää. On tärkeää, että potilas saa vastaukset omiin kysymyksiinsä. Sen jälkeen tiedonjano lisääntyy ja ammattilainen voi antaa myös yleistä ohjausta, esimerkiksi harjoitteluohjeita tai tietoa potilasjärjestöistä.
Maija Paukkunen toteaa, että jos potilaalla on mielen päällä kysymyksiä, ei hän pysty ottamaan vastaan yleistä ohjausta tutkimusten perusteella. On siis parempi ensin keskustella potilaan yksilöllisistä toiveista ja kysymyksistä ja vasta sitten paneutua yleiseen ohjaukseen.
Kaikki lähtee vuorovaikutuksesta
Maija Paukkunen puhuu paranemista edistävästä informaatiosta. Mistä siinä on kyse?
-Sellaisesta ammattilaisen antamasta tiedosta, ohjauksesta ja neuvonnasta, joka edistää potilaan toipumista. Esimerkiksi juuri vastaamisesta mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Jokaisella on itselleen merkityksellisiä kysymyksiä. Kysymykset liittyvät usein arkielämään, muun muassa siihen, onko tarpeen välttää jotakin tai miten toimia, jos kipu lisääntyy.
Jos kysymyksiin ei vastata tai potilaan tilanteeseen ei perehdytä, voi potilas kohdata ohihoitoa. Tehdään asioita, eivät ole potilaan kannalta kaikkein perustelluimpia. Esimerkiksi Paukkunen mainitsee työkokeilun, joka ei kiinnosta eikä työllistä kuntoutujaa.
-Tällaisesta ohihoidosta ei ole selvitystä, mutta se on oletettavasti yleistä ja näkyy muun muassa siinä, että potilaat käyttävät tavallista enemmän terveydenhuollon palveluita.
-Minusta liikkeelle pitäisi aina lähteä kohtaamisesta; vuorovaikutukselle on oltava vastaanotoilla sijaa. Ja tärkeintä on, että potilas tulee kuulluksi.
Ongelmien sijaan mahdollisuuksia
Terveydenhuollossa puhutaan myös ns. Illness- ja Wellness-puheesta. Mitä nämä termit tarkoittavat, Maija Paukkunen?
-Illness-puhe tarkoittaa, että keskustelussa pyöritään ongelmien, esteiden ja rajoitteiden ympärillä. Kivulle etsitään syyllistä sen sijaan, että mietittäisiin voimavaroja ja mahdollisuuksia. Hoitosuunnitelma on hyvä rakentaa voimavarojen kautta (Wellness): tarkastellaan sitä, missä on päästy eteenpäin, ei kielteistä kehitystä. Moni kipupotilas sanoo, että terveydenhuollosta saa harvoin palautetta siitä, että on tehnyt asioita oikein.
-Ammattilaisen on myös tärkeää sanottaa potilaalle, että siitä huolimatta, että on tehnyt asioita oikein, voi olla kipua.
Maija Paukkunen korostaa, että aina syy kivun pahenemiseen ei liity siihen, että on tehnyt jotakin väärin, jos joku päivä on pahempi. Esimerkiksi huonosti nukuttu yö voi vaikuttaa seuraavan päivän kipuherkkyyteen. Lisäksi sairaudessa kipu voi aaltoilla, esimerkiksi tuntua tekemisen aikana ja sen jälkeen ajoittain pahemmalta ja puolestaan ajoittain vähäisemmältä.
Myönteisyyttä kirjauksiin
Maija Paukkunen sanoo, että tuki- ja liikuntaelinpotilaan hoitosuunnitelmaan on vähintään kuuluttava yksilöllisen kuntoutuksen tarpeen ja tavoitteiden arvio sekä niiden saavuttamisen seuranta.
