Nivelrustoon kohdistunut vamma laukaisee nivelrikon

Niin ammattiurheilijalla kuin aktiiviliikkujallakin on samanlainen riski sairastua nivelrikkoon, jos treenaa yksipuolisesti ja kovaa. Vammat ja liiallisesti toistuvat liikkeet lisäävät sairastumisriskiä. Lisäksi perimä vaikuttaa ruston rakenteeseen – kuinka rusto kestää iskuja.  

Kaikille ammattiurheilijoille ei suinkaan tule nivelrikkoa – sen kehittymiseen vaikuttavat muun muassa lajin vamma-alttius ja laji itsessään. Nivelrikko on koko nivelen sairaus, ja sen syntyprosessi on hyvin monimuotoinen. 

”Tiedeyhteisön konsensusnäkemys on, että nivelrikon laukaiseva tekijä on vamma. Vamma, joka kohdistuu nivelrustoon. Nivelrustolla on vähäinen kyky uudistua ja korjautua. Kun rustoon kehittyy vaurio, se käynnistää kaskaadin, mikä syö rustoa enemmän ja enemmän, niin että se pikkuhiljaa kuluu”, erikoislääkäri Tuomo Karila kertoo. ”Riskissä ovat esimerkiksi jalkapalloilijat, joiden polvet vääntyvät helposti, kun juostaan lujaa ja tehdään nopeasti suunnanvaihdoksia. Pitävät jalkineet ja nykyinen keinonurmi ovat osa ongelmaa.” 

Naisjalkapalloilijoilla eturistisidevammat ovat yleisiä. Eturistisidevamman hoito leikkaamalla ei pienennä polvinivelrikon riskiä.  

”Jos on eturistisidevamma kierukkavamman kera, reilusti yli puolella vamman saaneilla on 10–20 vuoden päästä nivelrikko”, Karila sanoo. ”Prosessi etenee pikkuhiljaa – niveleen vapautuu rustoa hajottavia entsyymejä, kuten matrixmetalloproteaasi eli mmp-entsyymejä, jotka alkavat syömään rustoa pois. Polveen myös kehittyy inflamaatio (elimistön reaktio), mikä taas ruokkii niitä entsyymejä. Siitä tulee noidankehä”.    

Ei turha vaan tärkeä kierukka

Vielä viitisen kymmentä vuotta sitten, urheilijoilta saatettiin kierukka ottaa polvesta kokonaan pois. Esimerkiksi 1970-luvulla jalkapalloilijoilta poistettiin kierukka vain siksi, ettei kausi jäisi kesken. Silloin kuviteltiin, ettei kierukalla ole mitään merkittävää tehtävää.  

”Nykyään tiedetään, että kierukka on tärkeä tekijä polvessamme. Kun urheilussa kierukkaan kohdistuu vaurioita ja rusto vaurioituu, niin se kehittää nivelrikon”, Karila toteaa.  

”Minultakin on poistettu kierukat alle pari kymppisenä. 20-vuotiaana kun urheilee, ei sitä pysty ajattelemaan, että 25 vuoden päästä on nivelrikko. Sitä vain haluaa saada polven tai lonkan kuntoon, että pääsee jatkamaan kautta”, Karila kertoo. Karila on arvokisamitaleille yltänyt entinen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija. Nykyään Karilalla itsellään on molemmissa polvissaan tekonivelet.  

Vahvat lihakset tukevat niveliä

Myös jääkiekko kuuluu nivelrikon riskilajeihin, sillä laji kuluttaa eritoten lonkkia. Erityisessä riskiryhmässä ovat maalivahdit.  

”Kun maalivahdin jalat ovat koukussa, silloin reisiluunpää lyö toistuvasti lonkkamaljakon reunaan, ja rikkoo rustoisen renkaan (labrumin). Ja samalla se lähtee kuorimaan lonkkamaljakon rustoa pois, jolloin alkaa nivelrikko”, Karila selvittää. ”Labrumiin voi tulla pelkästään repeämäkin”.  

Nivelrikon riskitekijöitä ovat liiallisesti toistuvat liikkeet ja ylirasitus. Esimerkiksi keihäänheittäjien ja baseball-pelaajista syöttäjien olkapäät ja kyynärpäät joutuvat koville.  

”Käsi menee heittäessä tosi muodottomaan asentoon. Kyynärpää pitää saada ihan lukkoon, ja kaikki vartalon voima menee käden kautta siihen keihääseen. Se on ihan luonnotonta”, Karila sanoo.  

Vaikka urheilijoille tulee nivelvammoja, heillä on vahvat lihakset, jotka tukevat nivelten toimintaa. Esimerkiksi polven nivelrikossa vahva reisilihas vähentää polven nivelrikko-oireita.  

Treenaamisessa tolkku mukana

Aktiiviliikkuja ei periaatteessa eroa ammattiurheilijasta. Keho ei tiedä, treenaako ihminen amatöörien maratonille vai urheilijoiden MM-kisoja varten. Kumpikin voi treenata yhtä paljon.  

”Facebook on täynnä postauksia, joissa 45-vuotiaat treenaavat maratonia tai pitkiä pyörämatkoja varten. Sitten käydään joka päivä raivolla juoksemassa tai treenaamassa – eihän siinä ole järkeä. Juoksussa niveliin kohdistuu iskutusta. Pitäisi olla tolkku, miten paljon treenaa ja kuinka monipuolisesti. Juoksun lisäksi voisi käydä uimassa, pelaamassa koripalloa tai salilla”, Karila neuvoo. ”Voimaharjoittelun merkitys on tärkeä – nyt ei puhuta pelkistä maastavedoista. Salilla pidetään lihaskunnosta huolta.” 

Yliliikkuvat nivelet altistavat nivelrikolle

Joillakin ihmisillä on yliliikkuva lonkkanivel, jonka taustalla voi olla dysplastinen lonkka. Dysplasia on lonkan kehityshäiriö, jossa lonkkamalja ei ole kunnolla kehittynyt. 

”Lapsuudessa meille kehittyy lonkkaan kuppimainen lonkkamalja. Joillakin lonkkamalja jää liian laakeaksi, jolloin reisiluunpää ei pysy kunnolla siellä kupissa. Joskus puhutaan myös osittaisesta lonkkaluksaatiosta. Tällainen vähän vajaakatteinen lonkka mahdollistaa laajat liikelaajuudet. Se on eduksi esimerkiksi balettitanssijalle. Lonkka liikkuu jopa miltei liiankin hyvin, mutta toisaalta se kärsii ja muuttuu lopulta nivelrikkoiseksi”, Karila kuvailee. 

Niveltieto-lehden lukijoille tuttu ortopedi Esko Kaartinen on tehnyt useille balettitanssijoille lonkan tähystysleikkauksen, jotta he ovat pystyneet jatkamaan ammatissaan.   

Lonkkaluksaatio liitetään yleensä vauvoihin ja lapsiin, mutta vaiva voi olla myös aikuisella. Kiitos arkkiatri Arvo Ylpölle nykyään lonkkaluksaatiot tutkitaan ja hoidetaan jo synnytyssairaalassa ja neuvolassa.  

Itä-länsi-genetiikka

Genetiikalla eli perimällä on tärkeä osa nivelrikon synnyssä.  

”Länsisuomalaisessa perimässä polvinivelrikko on yleisempää kuin itäsuomalaisessa. Lonkissa ei ole vastaavaa jakoa. Käsinivelrikossa perinnekomponentti on isoin, sitten polvissa. Lonkissa perimä on vähäisempi. Jos omilla vanhemmilla on käsinivelrikko, se periytyy aika usein myös lapsille”, Karila kertoo. ”Vaikka Suomi alkaa olla geneettisesti sekoittunutta, itä-länsi-jako näkyy edelleen jonkin verran”.  

Pohja luodaan lapsuudessa

Karilan mukaan yhteiskuntamme on hyvin polarisoitunut.  

”Osa suomalaisista eivät liiku yhtään ja heillä on 2-tyypin diabetesta jo 15-vuotiaina. Jos nuori on ylipainoinen, niin nuoresta iästä huolimatta se altistaa nivelrikolle. Tämä on hälyttävää”, Karila sanoo. Hän vertaa tilannetta Uuteen-Seelantiin, jossa monella alkuperäisväestön maorien nuorella on 2-tyypin diabetes.  

Lapsen tuki- ja liikuntaelimistö ei kehity normaaliksi ilman liikuntaa. Lasten tulee antaa juosta ja tehdä ”hikipäässä” eri asioita. Samalla kehittyvät sydän ja verenkiertoelimistö. Jatkuva istuminen tietokoneen ääressä on myrkkyä. Karila sanoo, että perusliikunta ja kehonhallinta opitaan kasvuiässä.  

”Kehonhallinnalla estetään murtumia ja kaatumisia, joita tapahtuu vanhemmiten enemmän. Etenkin naisilla luun tiheys on tärkeä. Ennen 20 ikävuotta pitää liikkua ja syödä kalkkia paljon. Naisten luumassa on suurimmillaan 20-vuotiaana, minkä jälkeen se lähtee alaspäin”. 

Monipuolista harjoittelua, ei yhtä lajia

On hyvä, jos lapset harrastavat urheilulajia seurassa, mutta harrastaminen ei saisi olla yksipuolista, esimerkiksi pelkkää jalkapalloa tai jääkiekkoa. Lapsi kestää paljon rasitusta, kunhan se on monipuolista ja monenlaista tekemistä. Vanhemmat ja valmentajat ovat vastuussa siitä, ettei lapsi ole koko ajan luistimien päällä, vaan tekee muutakin liikuntaa.  

Karilan mukaan esimerkiksi kiekkopoikien kannattaisi kesällä käydä yleisurheilemassa, talvella painimassa, voimistelemassa tai hiihtämässä. Hänen vastaanotollaan käy paljon urheilevia varhaisteinejä, joista useat eivät pääsee enää syväkyykkyyn. Kun harjoitellaan yksipuolisesti, akillesjänne kiristyy, jolloin pohje ei veny eikä nilkka liiku kunnolla. 

”Yhdysvaltalaisissa kouluissa urheilu on jaettu kolmeen kauteen: syksyllä pelataan jenkkifudista tai tehdään maastojuoksua, talvella pelataan koripalloa tai painitaan, keväällä vuorossa ovat yleisurheilu ja baseball. Miksi meillä pitää erikseen valmentaa fysiikkaa, kun voisimme panna nuoret väillä tekemään toista lajia ja nauttimaan monipuolisesta tekemisestä”, Karila kysyy. 

Vanhemmilla ja valmentajilla on myös vastuu siitä, että nuoret saavat levättyä ja aikaa palautumiseen. Unen määrää ja laatua pitää vahtia, koska kasvu on myös rasite keholle.  

”Erityisesti pahimmassa kasvuvaiheessa pitää huolehtia, että levonmäärä tulee hoidettua”, Karila huomauttaa.