Slide

Nivelrikko haastaa tulevat sukupolvet

Julkaistu 13.09.2024 Uutinen Uutiset

17. syyskuuta vietetään Maailman nivelrikkopäivää, jonka teemana on nivelrikon ehkäisy ja hoidon merkitys. Nivelrikko on sosioekonominen haaste tuleville sukupolville. Nivelrikko tulee vaikuttamaan miljardin ihmisen elämään maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä.

Nivelrikko on nivelsairaus, joka kehittyy iän myötä. Vaikka 30 prosenttia potilaista on alle 49-vuotiaita, nivelrikon esiintyvyys on yleisempää vanhemmilla ihmisillä. Suomessa nivelrikkoon on sairastunut jo miljoona ihmistä.

”Nivelrikosta kärsi maailmanlaajuisesti 595 miljoonaa ihmistä vuonna 2020. Verrattuna vuoteen 1990, tapausten määrä on lisääntynyt 132 prosentilla. Huolestuttavaa on, että määrä nousee miljardiin vuoteen 2050 mennessä”, nivelrikon säätiön presidentti ja professori Yves Henrotin Liègen yliopistosta Belgiasta sanoo.

Suomessa nivelrikon on arvioitu aiheuttavan lähes miljardin euron vuotuiset kustannukset. Joka vuosi meillä tehdään yli 20 000 tekonivelleikkausta, joista yli 7 000 tehdään työikäisille. Tulevaisuudessa tekonivelleikkauksia joudutaan tekemään yhä useammalle. Ortopedian alan brittiläisessä tutkimusjulkaisussa arvioitiin, että leikkaustarve tulee kasvamaan vuoteen 2060 mennessä 40 prosentilla. Tämä tulee olemaan tuleville sukupolville sosioekonominen haaste: yhä useampi sairastuu (syynä: liikkumattomuus, ylipaino) ja kustannukset nousevat (sairauspoissaolot, leikkaukset, työkyvyttömyys, ennenaikainen eläköityminen tule-vaivojen takia), ja samalla pienempi määrä ihmisiä on maksamassa veroja.

”Kaikilla ei ole pääsyä tekonivelleikkauksiin ja parhaillaan kehitettäviin innovatiivisiin hoitoihin”, sanoo ortopedi Pr Jean-Emile Dubuc belgialaisesta St Lucin sairaalasta. ”Siksi on tärkeää ehkäistä tätä sairautta, mutta ennen kaikkea tarjota yksinkertaisia, edullisia tapoja lievittää potilaiden nivelrikko-oireita ja kipuja.”

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna useat eurooppalaiset säätiöt ja potilasjärjestöt päättivät yhdistää voimansa kertoakseen yhteistä huolesta, mutta myös tärkeästä ennaltaehkäisykeinosta: lihasten ylläpitäminen auttaa ehkäisemään ja lievittämään nivelrikkoa.

Nivelten terveyden keskeinen elin on lihas

Nivelrikkoa voidaan ehkäistä ihmisen eri elämänvaiheissa. Varhaisessa iässä tulisi havaita nivelepämuodostumat ja lonkkaluksaatiot, jotka Suomessa hoidetaan jo synnytyssairaalassa ja neuvolassa. Nuorena ja keski-ikäisenä pitäisi ehkäistä ja hoitaa oikein urheilu- ja ammattivammat, huolehtia normaalipainosta ja taistella ikääntymiseen liittyvää lihasten menetystä vastaan.

”Kun sairaus on alkanut, sitä voidaan lievittää. Mutta ihmepillereitä ei ole olemassa. Perushoitoja ovat elämäntapamuutokset mukaan lukien säännöllinen liikunta ja painonhallinta. Lääkitys lievittää kipua ja mahdollistaa fyysisen toiminnan. Meidän on lakattava uskomasta, että fyysinen aktiivisuus on haitallista nivelille – päinvastoin! Liikunta on hyväksi, kun se tehdään oikeissa olosuhteissa ja alussa terveydenhuollon ammattilaisen, kuten fysioterapeutin, avulla”, professori Henrotin korostaa.

Iän myötä menetämme vähitellen lihaksia. Tätä luonnollista menetystä kutsutaan sarkopeniaksi.

” Ylipaino ja sairaudet, kuten nivelrikko ja osteoporoosi, voivat kiihdyttää sarkopeniaa. Lihakset surkastuvat ja heikkenevät, ja ne suojaavat niveltä vähemmän liikkeen aikana. Lisäksi niveltulehdusta ympäröivät lihakset voivat vetäytyä sisään ja estää niveltä liikkumasta koko liikealueella”, professori Lories selittää. ”Lihas on elävää kudosta, jolla on suotuisaa vaikutusta nivelien liikkuvuuteen.”

Päivittäinen harjoitus lihaskunnon parantamiseksi

Lihasten palautumiseen suositellaan neljää harjoitustyyppiä: vahvistavat harjoitukset, venyttely, hermolihaksen uudelleenohjelmointiharjoitukset ja aerobiset harjoitukset. Aluksi on suositeltavaa käyttää fysioterapeuttia, joka laatii ohjelman yksinkertaisista harjoituksista, jotka voidaan helposti tehdä kotona ja mukauttaa potilaan tarpeisiin ja mieltymyksiin. Sen jälkeen potilaan tulee itsenäisesti toistaa ohjelma useita kertoja viikossa.

”Havainnollistaakseni lihasten säilyttämisen tärkeyttä vertaan usein lihaksia hammashygieniaan, josta huolehdimme päivittäin. Lihasten harjoitteleminen päivittäin on hyväksi terveydelle”, Henrotin kertoo.

Motivaatio on avain menestykseen

Useat tutkimukset osoittavat, että potilaiden sitoutuminen liikuntaan heikkenee asteittain ajan myötä enemmän tai vähemmän. Säännöllisen liikunnan pääasialliset esteet ovat tiedon puute sairaudesta ja liikunnan hyödyistä, oireiden vakavuus, kuten kipu, väsymys, jäykkyys, sekä nivelten liikkuvuuden menetys, ja pelko sairauden uusiutumisesta tai nivelvaurion aiheuttamisesta.

”Liikunnan harrastamista edistää tieto liikunnan suotuisista vaikutuksista oireisiin, harjoitusten oikea suorittaminen, kipulääkkeiden ottaminen ennen harjoittelua, itsekuri, läheisten tuki ja suotuisa sosiaalinen ympäristö”, Céline Mathy, psykologi ja Osteoarthritis Foundationin toimitusjohtaja vakuuttaa. ”Sitoutumista helpottaa 3–5 tuttua harjoitusta, jotka on helppo suorittaa kotona, ja jotka tarjoavat helpotusta oireisiin. Lopuksi on suositeltavaa varata säännölliset kertaustapaamiset fysioterapeutin kanssa, jotta potilas pysyy motivoituneena.”

Valitse urheilulaji, josta pidät ja johon voit sitoutua. Eniten tutkittuja ja suositeltuja lajeja nivelrikossa ovat uinti, sauvakävely, juoksu ja pyöräily. Taichissa tai joogassa lihastyö yhdistyy tasapainoon, ketteryyteen ja joustavuuteen. Urheilu ei saa johtaa nivelvammoihin.

Lisätietoa antavat

  • Professori Simo Saarakkala, Suomen nivelrikkotutkijoiden yhdistyksen puheenjohtaja, Oulun yliopisto, p. 0294 486 002, simo.saarakkala @ oulu.fi
  • Toiminnanjohtaja Leena Nieminen, Suomen Nivelyhdistys ry, p. 050 5252 026, leena.nieminen @ nivel.fi
  • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, dosentti Mikko Manninen, Orton, p. 09 4748 2705, mikko.manninen @ orton.fi
  • ortopedi Esko Kaartinen, esko.kaartinen @ nivel.fi

 

The Osteoarthritis Foundation is a private foundation established in July 2015 by health professionals, scientists but also patients. 

The Foundation is a nonprofit organization mainly devoted to fighting osteoarthritis without neither distinction on grounds of language, region or race nor political, philosophical or religious considerations through educational, scientific, philanthropic and humanitarian initiatives.