Slide

4/2023: Loppusuoralla

Julkaistu 21.11.2023 Pääkirjoitus

Puheenjohtajuuteni Suomen Nivelyhdistyksessä (SNY) on loppusuoralla. Vuoden vaihtuessa yhdistystä alkaa johtaa 16.11. pidetyn vuosikokouksen valitsema henkilö. Onnea ja voimia hänelle. 

Aloitin SNY:n puheenjohtajana vuoden 2018 alussa. Silloinen toiminnanjohtaja Jyrki Laakso oli huomannut minun jääneen eläkkeelle Stean johtajan tehtävistä toukokuussa 2017. Olin aiemmin hänen kuullen maininnut, että minullakin on todettu nivelrikko. Jyrkin mielestä täytin puheenjohtajalta vaadittavat ominaisuudet. Syksyllä 2017 eli kuusi vuotta sitten minut valittiin puheenjohtajaksi. 

Kuuden vuoden aika on opettanut paljon järjestötyöstä. Haasteita on riittänyt, mutta onnistumisen hetkiäkin on ollut. Kun on pieni järjestö ja vähän henkilökuntaa, koko henkilökunnan täytyy olla moniosaajia. Töitä on enemmän kuin normaalina työaikana ehtii tehdä. Siksi loppuun palamisen riskit ovat suuret. Etätyöt ovat mielestäni tätä riskiä lisänneet. Työkyvyn säilyttämisen kannalta isommat työyhteisöt ovat varmasti turvallisempia, ja niissä on varaa parempaan työterveyshuoltoon.  

Yhdistyksen toiminnan sisältö on muuttunut oleellisesti kuuden vuoden aikana. On siirrytty digiaikaan. Muutosta vauhditti koronavuodet. Iso osa toiminnastamme on nyt verkossa. On etäwebinaareja, etänä toimivia vertaistukiryhmiä, etäluentoja jne… Toki paikallisia tapaamisiakin on vielä siellä, missä nivelpiirit toimivat. Piirien määrä väheni koronavuosien aikana, mutta nyt toiminta on monin paikoin elpymässä. Kiitos meneillään olevan hankkeen. 

Kansalaisjärjestöillä, myös yhdistyksellämme, on isoja haasteita edessä. Stean jakamat avustukset pienenevät ja sponsorirahoista kilpailee yhä isompi määrä järjestöjä. Jäsenmaksuja emme voi nostaa, koska elinkustannuksista selviäminen on muutoinkin monille vaikeaa. Liikuntajärjestöistä on kuulunut jo puheenvuoroja siitä, pitäisikö järjestöjä fuusioida eli laittaa saman katon alle. Samanlainen keskustelu on tarpeen avata myös sosiaali- ja terveysjärjestöissä. Jään sitä odottamaan. 

Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni tähän lehteen. Kiitän kaikkia, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä puheenjohtajakauteni aikana niin hallituksessa kuin toimistossa. Kiitän myös kaikkia vapaaehtoisia. Teidän ansiostanne yhdistys pysyy vireänä ja elinkelpoisena. 

Leppoisaa ja liikunnallista loppuvuotta! 

Sisko Seppä
Puheenjohtaja
Suomen Nivelyhdistys ry