Slide

3/2023: Suomi liikkeelle!

Julkaistu 16.08.2023 Pääkirjoitus

Kirjoitan tätä pääkirjoitusta kesän ollessa kauneimmillaan ja maan uuden hallituksen ottaessa ensiaskeleitaan.  

Pääministeri Petteri Orpon pari ensimmäistä viikkoa ovat olleet varmasti raskaita myös hänelle itselleen. Kansalaisille, myös minulle uuden hallituksen eka viikot ovat olleet surullista katseltavaa. Suomen kansainvälinen maine on onnistuttu tuhrimaan parissa viikossa. Ennätys siinä sarjassa. Toivottavasti asiat ovat tämän lehden ilmestyessä jo paremmin. 

Hallituksen ohjelma on ennätyspitkä, 250 sivua.  Näin pitkään ohjelmaan sisältyy paljon hyviä tavoitteita ja tahtotiloja. Siihen sisältyy myös paljon huolestuttavia asioita erityisesti pienituloisten ja vähävaraisten näkökulmasta. Kuulun itse hyvätuloisiin eläkeläisiin. En löydä ohjelmasta yhtään toimenpidettä, mikä leikkaisi toimeentuloani. Minun verotustani voisi lisätä. Nyt sitä kevennetään. Pelkään köyhyyden ja huono- osaisuuden kasvua sekä sen seurauksena tapahtuvaa kansan jakautumista kahtia. Näkymä on surullinen ja pelottavakin. Malleja tällaiseen kehitykseen löytyy maailmalta. 

Järjestöjen on syytä olla hereillä ja aktiivisia. Meidän tukia aiotaan leikata vuoden 2027 alussa sadalla miljoonalla eurolla. Onneksi vasta silloin. Etujärjestömme Soste tulee varmasti tekemään kaikkensa, jotta tuota leikkausta ei tulisi. Joka tapauksessa uusia varainhankintakeinoja täytyy jokaisen järjestön miettiä entistä tomerammin. Yhdistyksemme on tätä mietintää tehnyt, mutta kovin laihoin tuloksin. Hallitusohjelmassa on myös maininta uusista varainhankintatavoista ja niiden selvittämisestä. 

Hallitusohjelma sisältää Suomi liikkeelle -ohjelman. Tämä on yksi ohjelman parhaista kohdista myös järjestömme näkökulmasta. Onhan liike lääke lähes kaikkeen. Ohjelmaan sisältyy 16 eri toimenpidettä liikunnan edistämiseksi. Hyvä näin ja toivotaan, etteivät samaan aikaan toteutettavat menoleikkaukset toimi toiseen suuntaan.  

Odotan suurella mielenkiinnolla alkavaa syksyä ja eduskunnan istuntokautta. Pian nähdään, saako hallitus aikaan yhteisiä esityksiä, vai jääkö massiivinen hallitusohjelma vain painotuotteeksi valtioneuvoston arkistoon. 

Yhdistyksemme jatkaa työtään entiseen tapaan syksyllä. Etäliikuntaa ja muuta ohjelmaa on tarjolla. Yhdistyksen uuden strategian valmistelu on loppusuoralla. Luonnos oli keväällä jäsenistön kommentoitavana. Saimme paljon palautetta. Kiitän kaikesta palautteesta. Otamme ne huomioon toiminnassamme. 

Toivon aktiivista syyskautta kaikille nivelpiireille! 

Sisko Seppä
Puheenjohtaja
Suomen Nivelyhdistys ry