Slide

3/2022: Tarkan talouden aika

Julkaistu 16.09.2022 Pääkirjoitus

Kesä jäi taakse ja loi helteiset muistot. Lämpimiä päiviä oli niin paljon,
että alkoi jopa kaivata viileyttä ja sadetta. Lomasäät olivat kuin
eteläisessä Euroopassa. Kiintoisaa on, onko elokuusta tulossa ilmaston
muutoksen seurauksena pysyvästi lämmin ja johtaako se siihen,
että elokuusta tuleekin parempi lomakuukausi kuin kesäkuu.

Lämpöä ja aurinkoa on saatu, mutta muutoin arkeamme varjostavat
monet huolet. Ukrainan sodan monet seuraukset näkyvät myös
meillä. Perusasiat: asuminen, ruoka ja liikkuminen ovat kallistuneet
tavalla, mikä tekee elämisestä paljon kalliimpaa. Eikä loppua hintojen
nousulle ole vielä näkyvissä. Jokainen joutuu miettimään, miten
elinkustannuksia pystyy pienentämään. Missä asioissa voi säästää. Itse
olen vähentänyt autolla ajoa. Mökille en mene enää pariksi yöksi
vaan vähintään viikoksi. Sähkön kulutuksen vähentäminen on alkanut
siitä, että tutustuu eri elektronisten välineiden kuluttamaan sähköön.
Tähän asti sitä ei ole tarvinnut isosti miettiä. Turhaa veden kulutusta
täytyy välttää. Ruokaostoksissa kalan hankinta on jäänyt vähemmälle,
mikä ei ole terveyden kannalta hyvä asia.

Ikävintä elinkustannusten nousu on pientä tuloa saaville. Maan hallitus
on tehnyt taloudenpitoa helpottavat ratkaisut budjettiriihessä.
Toivon, että tuet menevät eniten apua tarvitseville.

Nivelyhdistyksen toiminta oli kesätauolla. Hallitus yhdessä henkilökunnan
kanssa kokoontui elokuun puolivälissä. Syksyn suunnitelmat
ovat toteuttamista vaille valmiita. Etäliikunta eri muodoissaan
jatkuu. Ryhmät ovat täyttyneet hyvin. Nivelpiirienkin toiminta on
koronan jäljiltä elpymässä. Jokaisen aktiivisen piirin pitäisi nyt muistaa,
että hyvinvointialueiden rakenteet leivotaan tämän syksyn aikana.
On tärkeää, että nivelrikkoa sairastavien hoitopolut ovat selkeitä
ja että leikkauksiin päästään mahdollisimman pian ja riittävän lähelle.
Nämä ovat meidän kannaltamme tärkeimpiä edunvalvonta-asioita.

Toivon kaikille hyvää syksyä ja muistetaan, että liikunta on paras lääke edelleen.

Sisko Seppä
puheenjohtaja
Suomen Nivelyhdistys ry