1/2022: Kohti valoa ja lämpöä
Kevät on suosikkivuodenaikani. On ilahduttavaa, kun havaitsee päivän
pidentyneen. Yleensä tällaisen havainnon tekee tammikuun lopussa.
On ihanaa, kun kuulee lintujen aamuviserryksen. Näin tapahtuu
eteläisessä Suomessa jo helmikuussa.
Kirjoittaessani tätä pääkirjoitusta linnut ovat jo aloittaneet aamulaulunsa.
Muutoin maisema on vielä täysin talvinen. Eteläisessäkin
Suomessa voi harrastaa vielä talvilajeja, kuten hiihtoa.
Taakse jäänyt talvi kului koronan ehdoilla. Sisäliikuntaa ja vertaisryhmien
kokoontumisia emme ole voineet juurikaan järjestää nivelpiireissä.
Kokouksia olemme pitäneet etänä. Yhdistyksemme näkyvin
toiminta on ollut verkon varassa. Olemme järjestäneet mm. etäjumppia
ja etäluentoja. Osallistuminen niihin on ollut kiitettävää, mutta
kaikkia emme valitettavasti tavoita verkon välityksellä.
Huhtikuun alussa vietämme yhdessä Turun Seudun Nivelyhdistyksen
kanssa nivelterveysviikkoa jo toistamiseen. Luvassa hyvää ohjelmaa
verkon välityksellä sekä jonkin verran ohjelmaa myös eri nivelpiireissä.
Toivon, että jotain mieleistä löytyy mahdollisimman monille.
Eri järjestöjen, myös yhdistyksemme, toiminta on kärsinyt parin
vuoden aikana eri koronarajoituksista. Monien nivelpiirien toiminta
on ollut katkolla. Osa on lopettanut kokonaan. Uskon ja toivon, että
uutta virtaa ja uusia vetäjiä löytyy, kun palaamme normaaliin. Vapaaehtoistyön
uutta nousua auttaa, että saimme tähän työhön Stealta
hankeavustuksen. Kiitos siitä Stealle. Avustuksen turvin voimme
uusia ja kehittää vapaaehtoistyön muotoja. Hankeavustus on kolmevuotinen.
Osa lehden lukijoista on kuullut ajatuksen nivelpiirien rekisteröinnistä.
Asiaa on alustavasti selvitetty, mutta sen aika ei ole nyt. On viisasta
katsoa, mitä järjestöjen avustuksille tapahtuu Veikkauksen tuottojen
pienentyessä. On viisasta seurata, miten uudet hyvinvointialueet
lähtevät toimimaan. Miten nivelrikkoa sairastavien ja hoitoa tarvitsevien
asiat hoituvat uusilla alueilla. Parin vuoden päästä olemme näissä
asioissa viisaampia. Silti rekisteröinnin hyödyistä ja haitoista kannattaa
keskustella eri alueilla jo nyt.
Tämän vuoden ensimmäinen Niveltieto on taas täynnä asiaa. Toivon,
että jokainen löytää jotain uutta ja mielenkiintoista. Sellaista,
mistä innostuu. Sellaista, minkä turvin jaksaa paremmin hoitaa itseään
sekä tukea läheisiään. Toivon myös, että koronan vuoksi viivästyneet
nivelrikkoisten leikkaukset saadaan hoidettua mahdollisimman
pian. Nyt leikkauksia odottaa kipujen kanssa liian moni.
Liikunnallista ja aurinkoista kevättä.
Sisko Seppä
puheenjohtaja
Suomen Nivelyhdistys ry