Uutiset

2016, 08.02.2016 | niveladmin

Leikkaushoito ei paranna polven lukko-oireita

Uusi suomalaistutkimus osoittaa, ettei yleisesti käytetystä leikkaushoidosta ole apua potilaille, jotka kärsivät rappeumaperäisen eli degeneroituneen polven jumiutumisesta. ”Myös vakiintuneet hoitomenetelmät tulisi välillä kyseenalaistaa ja selvittää, perustuvatko ne tutkittuun tietoon. Ei ole sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita ei tarvitse tutkia”, sanoo tutkimusta johtanut professori Teppo Järvinen.

Degeneroituneen eli ikääntymisen seurauksena rappeutuneen polvinivelen tähystysleikkauksesta ei ole osoitettu olevan hyötyä potilaan oireiden lievittämisessä verrattuna fysioterapiaan tai lumekirurgiaan. Yleisesti kuitenkin oletetaan, että revenneen kierukan osapoistosta on hyötyä tapauksissa, joissa potilas kärsii polven ns. mekaanisesta oireesta eli kokee polven lukkiutuvan tai jumiutuvan. Oireen on uskottu aiheutuvan siitä, että polvea liikutettaessa jokin nivelensisäinen rakenne menee nivelpintojen väliin. Koska rappeutuneessa polvessa lähes aina esiintyy kierukan rispaantumista, on kierukan osapoistoleikkaus suoritettu käytännössä aina, jos polvivaivainen potilas on kertonut kirurgille mekaanisesta oireesta.

Suomalainen FIDELITY-tutkimusryhmä on nyt tutkinut aiemman, paljon huomiota saaneen monikeskustutkimuksensa (NEJM 26.12.13) aineiston pohjalta, onko kierukan osapoistolla vaikutusta mekaanisen oireen esiintyvyyteen ja voiko toimenpiteellä helpottaa potilaan oireita. Uusi tutkimus on julkaistu Annals of Internal Medicine:ssä, joka on yksi lääketieteen arvostetuimmista julkaisusarjoista.

FIDELITY-tutkimukseen osallistui 146 potilasta, joilla oli yli kolme kuukautta kestänyt polven sisäsivun kipu, joka sopi oireiden, kliinisen tutkimuksen ja magneettitutkimuslöydösten perusteella johtuvaksi sisäkierukan repeämästä. Tutkimuksesta suljettiin pois ne potilaat, jotka kärsivät nivelrikosta tai joiden oire oli alkanut yksittäisestä, merkittävästä tapaturmasta. Kaikille potilaille tehtiin ensin diagnostinen polven tähystys, ja mikäli sisäkierukan repeämä varmistui, potilaat satunnaistettiin joko kierukan osapoistoon (70 potilasta) tai lumekirurgiaan (76 potilasta).

Polven mekaanisen oireen esiintymistä selvitettiin potilailta erillisellä kyselytutkimuksella.Osapoistoryhmän potilaista 32:lla (46 %) ja lumeryhmän potilaista 37:llä (49 %) oli mekaanista oiretta lähtötilanteessa.Potilaille tehtiin seurantakysely kahden, kuuden ja 12 kuukauden kuluttua toimenpiteestä.

Koko 146 potilaan aineistosta 34 potilaalla (49 %) osapoistoryhmässä ja 33:lla (43 %) lumeryhmässä oli jossain seurannan vaiheessa mekaanista oiretta. Siitä 69 potilaan joukosta, joilla oli mekaanista oiretta lähtötilanteessa, 23 potilaalla (72 %) osapoistoryhmässä ja 22 potilaalla (59 %) lumeryhmässä oli mekaanista oiretta jossain seurantavaiheessa. Koko seurannan ajaksi mekaaninen oire helpottui 9 potilaalla (28 %) kierukan osapoiston jälkeen ja 15 potilaalla (41 %) lumekirurgian jälkeen.

– Tulosten perusteella rappeumaperäisen kierukkarepeämän osapoisto ei vähennä eikä helpota polven mekaanista oiretta verrattuna lumekirurgiaan, toteaa tutkimusta johtanut ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta ja HYKS:sta.

– Polven tähystysleikkauksen hyödyllisyydestä mekaanisesta oireesta kärsiville potilaille vallitsee laaja yksimielisyys ortopedien keskuudessa. Kuitenkin tieteellinen näyttö toimenpiteen hyödystä on kovin vähäinen, ja se perustui ennen tätä tutkimustamme vain kontrolloimattomiin seurantatutkimuksiin, sanoo projektin vastuututkijana toiminut ortopedian erikoislääkäri, LT Raine Sihvonen Tampereen Hatanpään sairaalasta.

Tutkijat painottavat, että degeneratiivinen ja tapaturmainen kierukkarepeämä ovat kaksi täysin eri sairautta ja ne tulisi erottaa toisistaan myös hoidollisesti.

– Alle 35-vuotiaan henkilön selvästi tapaturmaperäisen kierukkarepeämän hoito näyttää tutkimusten perusteella helpottavan mekaanista oiretta, mutta degeneratiivisen polven mekaaninen oire tuskin edes johtuu nimenomaan kierukkarepeämästä – todennäköisemmin se kuvaa polven yleistä rappeutumista ja lisääntyy nivelrikon kehittyessä, Järvinen sanoo. 

Helsingin yliopisto

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.