Uutiset

2015, 27.05.2015 | niveltieto

Vanhuksen lonkkaa ei murra osteoporoosi vaan kaatuminen

Reisiluun yläosan murtumia – lonkkamurtumia – tapahtuu maailmassa vuosittain noin puolitoista miljoonaa; Suomessa luku on noin 7 000. Koska suurin osa murtumista tapahtuu vanhuksille, niiden määrän oletetaan kasvavan väestön ikääntymisen myötä. Lonkkamurtumat johtavat usein pysyvään liikuntakyvyn, elämänlaadun ja yleisterveyden heikentymiseen, ja ne aiheuttavat merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia.

1990-luvun alkupuolelta lähtien iäkkäiden ihmisten luunmurtumia – joista lonkkamurtumat ovat vakavimpia – on pyritty ehkäisemään osteoporoosilääkkeillä. On ajateltu, että hidastamalla luiden haurastumista estetään myös murtumien syntymistä. Murtumariskin arviointiin on luotu kriteerit, jotka aluksi perustuivat luuntiheysmittauksiin. Nykyisten, nk. murtumariski-laskureihin perustuvien kriteereiden perusteella valtaosa yli 65-vuotiaista naisista olisi lääkityksen tarpeessa; esimerkiksi USA:ssa 75 prosenttia yli 65-vuotiaista valkoisista naisista kuuluu riskiryhmään. Tämä on merkinnyt valtavia markkinoita osteoporoosilääkkeille ja luuntiheysmittalaitteistoille.

Professori Teppo Järvisen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti osteoporoosilääkityksen tehoa lonkkamurtumien ehkäisemisessä käymällä läpi koko kirjallisuuden, joka on julkaistu osteoporoosilääkkeiden tehosta lonkkamurtumien ehkäisyssä – toisin sanoen, koko sen tieteellisen näytön, johon nykyinen hoitostrategia perustuu.

Meta-analyysin tulos oli murskaava.

– Lääkehoidon hyöty on parhaimmillaankin vain marginaalinen. Vaikuttaa myös siltä – mikä on mielenkiintoinen yksityiskohta – että mitä parempi hoitovaste tutkimuksessa oli saatu, sitä enemmän tutkimuksesta löytyi puutteita, Järvinen kertoo.

Yksi huomattava ongelma on tutkimuksissa mukana olleiden ikäjakauma: suurin osa lonkkamurtumista tapahtuu yli 80-vuotiaille, mutta tutkimukset painottuivat selvästi nuorempaan ikäryhmään. – Yli 80-vuotiailla on tehty ainoastaan kolme tutkimusta ja missään niistä ei löytynyt viitteitä lonkkamurtumia ehkäisevää tehosta, Järvinen sanoo.

Meta-analyysin tehneet tutkijat tulivat siihen tulokseen, että ajatus lonkkamurtumien ehkäisemisestä osteoporoosilääkityksellä on jo lähtökohtaisesti virheellinen, sillä luiden haurastumisella ei ole suurta merkitystä vanhusten murtumien syntymisessä.

– Lonkkamurtumat syntyvät kaatumisen tai vastaavan pienen tapaturman seurauksena. Vaikka vanhuksella olisi hauraat luut, ne eivät pääosin murru ilman tapaturmaa. Lonkkamurtumariskistä saa paljon tarkemman tiedon kysymällä potilaalta onko hänellä tasapaino-ongelmia kuin mittaamalla hänen luuntiheyttään, Järvinen sanoo.

Murtumariskin ylidiagnosointi ja siitä seuraava ylihoitaminen ovat haitaksi niin potilaille kuin terveydenhuoltojärjestelmällekin, tutkijat muistuttavat. Riskipotilaaksi leimautuminen kuormittaa psyykeä, ja murtumien pelko voi saada ihmisen luopumaan aktiivisesta liikunnasta, mikä johtaa terveyden heikkenemiseen. Osteoporoosilääkkeillä on myös omat haitalliset sivuvaikutuksensa.

– Lääkehoitoon painottuva lähestymistapa johtaa helposti myös siihen, ettei kiinnitetä tarpeeksi huomiota tärkeämpiin murtumariskiin vaikuttaviin tekijöihin, kuten tupakointiin ja liikuntaan sekä erilaisiin kaatumista ehkäiseviin ratkaisuihin, Järvinen huomauttaa.

Tutkimus on julkaistu BMJ:n ”Too Much Medicine” -artikkelisarjassa, jossa nostetaan esille niitä terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia, joita ylidiagnosointi ja tarpeettomat hoidot aiheuttavat.

Helsingin yliopisto

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.