Uutiset

2013, 24.06.2013 | niveltieto

Statiineja käyttävillä monenlaisia lihas- ja nivelvaivoja

Kolesterolia alentavat statiinit pienentävät sydänoireiden vaaraa, mutta monille potilaille ne saattavat myös aiheuttaa lihasten ja nivelten ongelmia.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella lihaskivut ja erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat kuten revähdykset, nyrjähdykset ja nivelten sijoiltaanmenot ovat noin 9–19 prosenttia yleisempiä statiinilääkkeitä vähintään kolme kuukautta käyttävillä kuin verrokeilla, jotka eivät ole statiineja käyttäneet.

Havaittu yhteys ei ole kovin voimakas, mutta ottaen huomioon statiineja käyttävien suuren määrän, pienikin riski voi käytännössä tarkoittaa monien oireilua. Tulokset eivät kuitenkaan riitä varmistamaan, että riskit johtuvat ainoastaan statiineja käyttävien lääkityksistä. Tämän selvittämiseen tarvitaan lisää tutkimuksia.

Tutkimuksessa 7 000 statiineilla lääkittyä verrattiin yhtä moneen terveeseen samanikäiseen. Tulokset julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim *

 

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.