Uutiset

2014, 09.12.2014 | niveltieto

Pitkät leikkaukset lisäävät potilaan veritulppavaaraa

Pitkät leikkaukset on tiedetty veritulppien riskitekijäksi tätäkin ennen, mutta asiaa on tutkittu vähänlaisesti eikä ole varmaa, miten suuri riski on.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat yli 1,4 miljoonan leikkauspotilaan tietoihin 315 eri sairaalasta vuosilta 2005–2011. Kolmenkymmenen päivän sisällä leikkauksesta noin 10 000 potilasta sai syvän laskimoveritulpan ja noin 5 000 keuhkoveritulpan.

Kun tutkijat selvittivät kuinka kauan potilaiden leikkaukset olivat kestäneet, he havaitsivat laskimo- ja keuhkoveritulpat noin kolmanneksen yleisimmiksi potilailla, joiden leikkaukset olivat kestäneet pisimpään. Vertailukohtana olivat potilaat, joiden leikkaukset olivat lyhyitä tai keskivertopituisia.

Yhdysvaltalaisten tulokset eivät osoita, että potilaiden veritulpat aiheutuivat vain ja ainoastaan leikkauksen kestosta, sillä hyvin monet muutkin seikat voivat vaikuttaa yhteyteen. On silti todennäköistä, että pitkät leikkaukset ja niitä seuraava vuodelepo lisäävät veritulppien vaaraa. Leikkauksen aiheuttamat verisuonivauriot ja verihyytymät yhdistettynä paikallaan oloon voivat hyvinkin johtaa veritulpan muodostumiseen.

Tulokset julkaistiin Jama Surgery -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.