Uutiset

2014, 20.11.2014 | niveltieto

Parasetamoli tehoton alaselkäkipujen hoidossa

Arvostetun Lancet-lehden julkaisemat tulokset perustuvat runsaan 1 600 alaselkäkipupotilaan seurantaan. Osana tutkimusta potilaat saivat joko säännöllisesti parasetamolia enintään 4 000 mg päivässä, ottivat sitä aina tarpeen mukaan tai toimivat verrokkeina, jotka saivat lumevalmistetta.

Kun tutkijat selvittivät, miten pitkään potilaiden toipuminen oli kestänyt, verrokkien selkäkivut olivat helpottaneet keskimäärin 16 päivässä ja parasetamolia saaneiden 17 päivässä. Käytännössä kaikki potilaat paranivat siis yhtä nopeasti. Myöskään haittavaikutuksissa ei ollut merkittäviä eroja. 

Tulosten perusteella parasetamolin määrääminen alaselkäkipujen hoitoon on kyseenalaista, mutta siitä ei ole myöskään haittaa. Parasetamoli voi myös lievittää kipuja, vaikka itse vaiva ei paranisi nopeammin.

Suomessa arviolta kahdeksan aikuista kymmenestä potee alaselkäkipuja elämänsä aikana. Suuri osa tapauksista paranee itsestään, mutta osa edellyttää lääkärin hoitoa. Alaselän kivut ovat yleisimpiä työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen aiheuttajia.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet 2014;384:1586–1596), lue lisää

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.