Uutiset

2014, 01.10.2014 | niveltieto

Liikkumattomuuden hinta Suomessa 1-2 miljardia euroa

Maailmanlaajuisten terveysuhkien asiantuntija Michael Pratt puhui lähes 300 osallistujan Kansallisessa liikuntafoorumissa eri maiden liikkumattomuuden kustannuksista. Yhdysvalloissa terveydenholtomenot henkeä kohti ovat keskimäärin 4000 dollaria vuodessa. Vain vähän liikkuvien terveydenhuoltomenot ovat noin 570 dollaria  enemmän ja liikkumattomien peräti 1300 dollaria keskimääräistä enemmän.

UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari arvioi, että Suomessa liikkumattomuuden kustannukseksi voi laskea 1-2 miljardia euroa terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Konkreettisia seurauksia liikkumattomuudesta on muun muassa yleistyvä diabetes.

"Liikkumattomuuteen puuttuminen on kansallisesti ja kunnallisesti valtava taloudellinen mahdollisuus", Vasankari sanoi.

Liikuntafoorumissa kuultiin täydellisen liikuntakuukauden onnistumisesta Mikkelissä.

EVA:n johtaja Matti Apunen korosti jokaisen henkilökohtaista vastuuta kokonaisvaltaisessa elämäntapamuutoksessa. Lisäksi yrityspuolelta omat esimerkkinsä toivat OP-Pohjola, Veikkaus Oy ja Coca-Cola Suomi.

Foorumin anti tiivistyy yhteiseen julkilausumaan maanantaina.

Kansallisen liikuntafoorumin järjestävät Yleisradion Studiotalolla yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion liikuntaneuvosto, Valtioneuvoston kanslia, Yleisradio Oy, Valo ja Suomen Olympiakomitea.

II Kansallinen Liikuntafoorumi 28.-29.9.2014
TIEDOTE
28.9.2014

© Copyright 2014 - Suomen Nivelyhdistys ry.
Kaikki oikeudet pidätetään.